1. Ylistys: Aloitimme lukemalla psalmin 95. Tässä muutamia jakeita siitä:

    • Tulkaa, kohottakaamme ilohuuto Herralle, riemuhuuto pelastuksemme kalliolle. Käykäämme kiittäen hänen kasvojensa eteen, veisatkaamme hänelle riemuvirsiä. Sillä Herra on suuri Jumala, suuri kuningas yli kaikkien jumalien… Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme, polvillemme langetkaamme Herran, meidän Luojamme, eteen. Sillä hän on meidän Jumalamme, ja me olemme kansa, jota hän paimentaa, lauma, jota hänen kätensä kaitsee.

    • Me siunaamme Sinua ihmeellisestä armostasi ja uskon lahjasta, jonka olet antanut meille vastaanotettavaksi (Ef. 2:8).

    • Sinä sanot psalmissa 95:10, että 40 vuoden ajan murehdit Israelia erämaassa, etkä kuitenkaan kertaakaan vetänyt pois läsnäoloasi eikä siltä puuttunut ruokaa eikä vettä. Ihmeellinen armo!

    • Sinä huolehdit varpusista – kuinka paljon enemmän huolehditkaan meistä, Sinun kansastasi (Matt. 10:29-31).

    • Maailman ollessa ällistynyt Trumpin voitosta Amerikassa, me tiedämme, että Sinulle mikään ei tule yllätyksenä. Jeesus sanoi: Sinä, Isä, olet taivaan ja maan Herra… (Matt. 11:25a).

  2. Donald Trumpin voitto Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa oli monien amerikkalaisten ja muiden kansojen uskovien rukousten kantama hedelmä – rukoilla Jumalaa armahtamaan tuota kansakuntaa vielä kerran. Osoittautuuko se armoksi vai ei, riippuu Amerikan seurakuntien jatkuvasta esirukouksesta niiden hallituksen johtajien puolesta. Usein, kun tällainen voitto on saavutettu, seurakunnat ajattelevat, että heidän työnsä on ohi – kun se itse asiassa on vasta alkanut. Me näemme sen Israelissa, kun meidän on jatkuvasti nostettava pääministeri Bibi Netanjahu esiin rukouksissamme, kuullaksemme hänen puhuvan totuutta sekä välttävän monia niistä ansoista, joita kansakunnat haluavat langettaa hänelle ja tälle kansalle.

    • Herra Jeshua, auta Amerikan uskovia ponnistelemaan tietoisesti muuttaakseen rukouksensa “Tee Amerikka jälleen suureksi” rukoukseen “Tee Jumala jälleen suureksi Amerikassa”!

    • Vaikuta uskovia rukoilemaan Sinun käskysi mukaisesti ennen kaikkea virkavallan puolesta (1. Tim. 2:1-3).

    • Älä salli esirukoilijoiden sydämessä minkään muun päämäärän kilpailla kaikkien meidän rukoustemme perimmäisen päämäärän kanssa – että Sinun nimesi olkoon pyhitetty Sinun valtakuntasi tulemisella ja Sinun tahtosi tapahtumisella maan päällä niin kuin taivaassa (Matt. 6:9-10).

    • Kuka ei sinua pelkäisi, Herra, kuka ei ylistäisi nimeäsi? Sinä yksin olet pyhä. Kaikki kansat tulevat eteesi ja kumartavat sinua, sillä sinun oikeat tuomiosi ovat tulleet julki

      Ilm. 15:4
    • Johdata Trumpia hänen valitessaan miehiä ja naisia neuvonantajikseen ja hallitukseensa.

  3. Obama: Trumpin voitto saattaa tehdä seuraavat kuukaudet vaaralliseksi ajaksi Israelille. Meitä huolettaa se, että Amerikan nykyinen presidentti Obama saattaa yrittää sitoa Trumpin käsiä monella alueella, mukaanlukien Israelin ja Palestiinan välisen “rauhanaloitteen”. Tämä voisi tapahtua YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä sanella lopulliset parametrit rauhansopimukselle – ilman Israelin sanavaltaa. Tämän Barak O:n ja Donald T:n välisen vallansiirtovaiheen täytyy olla tärkeimpänä prioriteettina valvoa rukouksessa niille uskoville, jotka seisovat Jumalan tahdon puolella Israelin rinnalla.

    • Herra, estä Obamaa yrittämästä vahingoittaa Israelia yhtään enempää kuin mitä hänen politiikkansa on jo tehnyt.

    • Käytä Obaman ylimielisyyttä ja ylpeyttä hänen lankeemuksekseen (San. 16:18).

    • Pyydämme Sinua antamaan Israelin johtajille paljon viisautta tämän kriittisen ajanjakson aikana siihen, mitä sanoa ja mitä jättää sanomatta. Herra, aseta vartija suulleni, pane vartio huulteni portille (Ps. 141:3).

    • Varjele Sinun kansaasi kaikilta muun maailman kansakuntien petollisilta juonilta (Ps. 33:10-11).

    • Isä, kun Israelin johtaja ja Amerikan seuraava presidentti työstävät suhdettaan, avaa Netanjahun mieli havaitsemaan mikä tahansa Trumpin välittämä asia, joka ei ole kosheria, ”puhdasta”.

    • Voitele Israelin YK:n suurlähettiläs Danny Danon, jotta hän tietäisi, mitä tuossa pahassa järjestössä on tekeillä. Anna myös hänelle suunnitelmat kumota kaikki sen Israelin-vastaiset strategiat (Jes. 40:21-24).

  4. Venäjä: Positiivisten tuntemusten vallitessa Venäjän presidentti Putinin ja vasta valitun presidentti Trumpin välillä, Israel kokee olevansa keskellä uhanalaista tilannetta. Israelilla on myös hyvät suhteet Venäjään. Kuitenkin jos Trump kannattaa Venäjän osallistumista Syyrian sotaan, sen tuloksena on Amerikan tuki Iranin shiitti-puolikuun edistämiseksi Iranista käsin – Irakin, Syyrian ja Libanonin kautta. Ja mitä se merkitsisi, jos Israel hyökkäisi Hizbollahin asekuljetuksia vastaan, jotka ovat nykyisin Venäjän suojeluksessa? Rankaisisiko Trump meitä? Israel tarvitsee paljon Israelin Jumalan antamaa viisautta luoviessaan tässä entistä kaoottisemmaksi käyvässä Lähi-idän tilanteessa.

    • Me kiitämme Sinua eilisestä Netanjahun ja Venäjän pääministeri Medvedevin hyvähenkisestä tapaamisesta.

    • Me todella arvostamme Bibin asettamia punaisia linjoja, joiden mukaan Israel ei hyväksy aselähetyksiä Iranista Syyrian kautta Hizbollahille eikä salli Iranin perustaa sotilastukikohtia Syyriaan. Anna nyt pääministerille ja muulle hallitukselle rohkeutta ja voimaa olla tämän tukena (2. Aikak. 32:7).

    • Me pyydämme Sinua edelleen ilmoittamaan meille esirukoilijoille, miten meidän tulee rukoilla Sinun tahtosi mukaan koskien Venäjän kasvavaa osallistumista Lähi-idässä (Aamos 3:7).

    • Isä, käytä Israelin puolustusministeri Avigdor Libermania (joka on entisestä Neuvostoliitosta) vaikuttamaan positiivisesti Israelin ja Venäjän välisiin suhteisiin.

    • Tee hänet kykeneväksi antamaan Bibille paljon tarvittavaa näkemystä venäläiseen mielenlaatuun.

  5. Turvallisuus: Turvallisuustilanne Israelin pohjoisella Libanonin vastaisella rajalla ja sen koillisella Syyrian vastaisella rajalla on jatkuva huolen aihe – ja sen vuoksi esirukouksen aihe. Historiallisesti ja Raamatun mukaan Israelia vastaan on yleensä hyökätty pohjoisesta.

    • Eteisen ja alttarin välillä itkekööt papit, jotka toimittavat Herran palvelusta, ja sanokoot: "Säästä, Herra, kansaasi äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi …Miksi pitäisi sanottaman kansain seassa: 'Missä on heidän Jumalansa? Niin Herra kiivaili maansa puolesta ja sääli kansaansa. Ja Herra vastasi ja sanoi kansalleen… Enkä minä anna enää häväistä teitä pakanain seassa. Ja mikä pohjoisesta tulee, sen minä karkoitan teistä kauas … Älä pelkää, maa. Iloitse ja riemuitse, sillä Herra on tehnyt suuria.

      Jooel 2:17-21
    • Herra, kun me, Sinun palvelijasi, huudamme Sinun puoleesi säästääksesi Israelin kansan, käsittele meitä tänä päivänä uhkaava pohjoinen armeija – Hizbollah ja sen iranilaiset hallitsijat. Tee se Nimesi tähden (Ps. 115:1-3).

    • Kuten sanoit Jeremian kirjassa 49:35, murra jousi – shiiojen puolikuu, Elamista, nykypäivän Iranista.

    • Nouse, Jumala ja puolusta Israelia kaikkia Sinun/sen vihollisia vastaan (Ps. 68:2 ; 83:2-5).

    • Kuten julistat tämän sapatin profeetallisessa osuudessa, puolusta meitä tekemällä IDF:stä [Israelin puolustusvoimista] armeija, jolla on hampaat! Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä. Katso, häpeän ja pilkan saavat kaikki, jotka palavat vihasta sinua vastaan; tyhjiin raukeavat ja hukkuvat, jotka sinun kanssasi riitelevät. Hakemallakaan et löydä niitä… Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle … Älä pelkää, Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan sinua, sanoo Herra, ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä. Katso, minä panen sinut raastavaksi puimaäkeeksi, uudeksi, monihampaiseksi. Sinä puit ja rouhennat vuoret, muutat kukkulat akanoiksi; sinä ne viskaat, ja tuuli ne vie ja myrsky ne hajottaa. Mutta sinä iloitset Herrassa, Israelin Pyhä on sinun kerskauksesi. (Jes. 41:10-16.)

    • Pyydämme Sinua, Herra, suojelemaan kaikkia Israelin vakoojia ja yhteistyökumppaneita ja antamaan heille täsmällistä, toimintakelpoista tiedustelutietoa.

    • Anna sitten Israelin poliittisille ja armeijan johtajille viisautta ja rohkeutta toimia sen tiedon mukaan.

    • Ole rohkea ja luja. Sinä saat jakaa israelilaisille tuon maan: minä olen luvannut sen heidän omakseen valalla, jonka vannoin heidän esi- isilleen.

      Joos. 1:6
  6. Viime tiistaina Israelissa juhlittiin sen uusinta pyhäpäivää – Alijan päivää.[Alija on heprealainen termi, joka tarkoittaa juutalaisten muuttoa maanpaosta Israeliin.] Tämä päivä on asetettu pidettäväksi heprealaisen kalenterin mukaan vuosittain 7. Chesvan-kuuta, mikä tänä vuonna sattui juuri USA:n vaalipäiväksi. Tämä oli hyvin kiinnostavaa, sillä yksi niistä asioista, joita jatkuvasti rukoilimme oli, että vaalin tulos johtaisi alijan lisääntymiseen Amerikasta. Ja koska useimmat juutalaiset äänestivät Clintonia…

    • Tuo takaisin kansasi, Herra, kaikista kansakunnista – mukaan lukien Amerikka (Sak. 8:7).

    • Jumala, tämä on Sinun kunniaksesi, kuten olet selkeästi sanonut: Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; minä tuon sinun siemenesi päivänkoiton ääriltä, päivän laskemilta minä sinut kokoan. Minä sanon pohjoiselle: Anna tänne! ja etelälle: Älä pidätä! Tuo minun poikani kaukaa ja minun tyttäreni hamasta maan äärestä - kaikki, jotka ovat otetut minun nimiini ja jotka minä olen kunniakseni luonut, jotka minä olen valmistanut ja tehnyt … Kansa, jonka minä olen itselleni valmistanut, on julistava minun kiitostani. (Jes. 43:5-7, 21.)

    • Käytä Trumpin voittoa järkyttääksesi niin monta juutalaista, että he alkavat nähdä Netanjahun maltillisena!

    • Käytä Britannian Brexit-kansanäänestystä lietsoaksesi monia Britannian juutalaisia tulemaan kotiin.

    • Estä juutalaisia tekemästä väärää alijaa. Jos he aikovat jättää maansa, ympäröi heidät niin, että he tulevat kotiin eivätkä mene muualle.

    • Armahtaen niin paljon kuin mahdollista, vedä pois juurineen juutalaiset Euroopasta, Britanniasta ja Amerikasta (Jer. 17:17).

    • Avaa lännen juutalaisten silmät näkemään antisemitismin nousu ja pakenemaan nyt kun he vielä voivat.

    • Lähetä koti-ikävän henki kaikille Israelin ulkopuolella eläville juutalaisille (Ps. 137:4-5).

    • Me siunaamme Sinua Israelin hyväksymisestä tuoda vielä 9 000 Etiopian juutalaista kotiin.

    • Jumala, vapauta jotenkin kaikki ne 25 000 juutalaista, jotka edelleen ovat vankeudessa Iranissa.

    • Ja minä iloitsen heistä, siitä että teen heille hyvää; minä istutan heidät tähän maahan uskollisesti, kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani. Sillä näin sanoo Herra: Niinkuin minä olen tuottanut tälle kansalle kaiken tämän suuren onnettomuuden, niin minä myös tuotan heille kaiken sen hyvän, minkä minä heille lupaan.

      Jer. 32:41-42
      Aamen!
  7. Vesi: Israel tarvitsee vettä ylhäältä tai muista lähteistä joilleen, järvilleen ja maataloudelleen. Muistutimme Jumalaa Hänen lupauksistaan tästä aiheesta.

    • Runsaalla sateella sinä, Jumala, kostutit perintömaasi; ja kun se oli näännyksissä, niin sinä virvoitit sen

      Ps. 68:10
    • Kurjat ja köyhät etsivät vettä, eikä sitä ole; heidän kielensä kuivuu janosta. Mutta minä, Herra, kuulen heitä, minä, Israelin Jumala, en heitä hylkää. Minä puhkaisen purot kalliokukkuloihin, lähteet laaksojen pohjiin; minä muutan erämaan vesilammikoiksi ja hietikon hetteiköksi… jotta he näkisivät ja tietäisivät, huomaisivat ja myös ymmärtäisivät, että Herran käsi on tämän tehnyt, Israelin Pyhä sen luonut.

      Jes. 41:17-20
    • Silloin sanotaan: 'Tästä maasta, joka oli autiona, on tullut kuin Eedenin puutarha; ja raunioina olleet, autiot ja maahan revityt kaupungit ovat varustettuja ja asuttuja'. Niin tulevat pakanakansat, joita on jäljellä teidän ympärillänne, tietämään, että minä, Herra, rakennan jälleen alasrevityn ja istutan aution: minä, Herra, olen puhunut, ja minä teen sen.

      Hes. 36:35-36
    • …sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin

      Matt. 5:45
  8. Tänään päätimme yhdessäolomme rukoilemalla Israelissa olevan Messiaan seurakuntaruumiin puolesta. Vaikka se kasvaakin, se on vielä suhteellisen nuori seurakunta ja tarvitsee suojaa kaikilta opin tuulilta, jotka puhaltavat tämän kansakunnan läpi, erityisesti Jerusalemissa.

    • Herra Jeshua, siunaamme ja kiitämme Sinua siitä, että Israelissa on tänään kasvava Messiaan seurakuntaruumis.

    • Pyydämme Sinua Sinun Henkesi kautta johtamaan monia nykyistä syvempään kypsyyteen Sinussa.

    • Herra, lisääthän uskovien määrää, mutta yhtä lailla myös hengellistä kypsyyttä, koska haluamme ihmisten tulevan Sinun todellisiksi opetuslapsiksesi (Apt. 6:7).

    • Varjele ja anna menestys messiaanisille kouluille ja raamattukouluille (Apt. 12:24).

    • Lisää seurakuntaruumiissa henkienerottamisenlahjaa, jotta se voisi tietää, mikä on Sinusta ja mikä ei.

    • Kuten Sinä sanoit tekeväsi, herätä nykyistä enemmän Sinun mielesi mukaisia pastoreita (Jer. 3:14-15; 23:3-4).

    • Rukoilemme, että kaikkialla tämän maan saarnastuoleista julistetaan voimakasta Sanaa (Apt. 19:20).

    • Samalla kun toivotamme tervetulleiksi kaikki ulkopuolelta tulevat hengelliset järjestöt, pyydämme Sinua estämään kaikkien sellaisten tulo, mitkä eivät tule Sinusta ja Sinun kunniaksesi.

    • Käytä edelleen IDF:ssä [Israelin puolustusvoimissa] olevia uskovia suolana ja valona tuolla hyvin vaikealla paikalla (Matt. 5:13-16).

Shabbat shalom ja siunaukset Siionista!

IFI-tiimi