1. Aamu oli valkenemassa, kun katselimme rukouspaikastamme yli Jerusalemin. Me ylistimme Herraa nähdessämme omin silmin Hänen profeetallisen sanansa toiminnassa.

    • Herra rakentaa Jerusalemin, hän kokoaa Israelin karkoitetut.

      Ps. 147:2
    • Kiitos Sinulle tästä lehtimajanjuhlasta ja kaikista majoista, joita näemme allamme olevilla katoilla.

    • Kiitos, että Sinun järkkymätön liittouskollisuutesi on joka aamu uusi (Val. 3:22-23).

    • Mikä ilo onkaan kuulla Sinun johdonmukaisesti kutsuvan itseäsi “Jahve, Israelin Jumala” [Seuraavana on esimerkki, jossa Mooses vieläpä lisää Herran sen eteen: Kolme kertaa vuodessa kaikki sinun miesväkesi tulkoon Herran, sinun Herrasi, Israelin Jumalan, kasvojen eteen. (2. Moos. 34:23).]

    • Herra Jeshua, vaikka näemmekin ahdistuksen lisääntyvän kaikkialla maailmassa, me siunaamme Sinua, että olet sanonut meille: Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman. (Joh. 16:33)

    • Me annamme Sinulle kiitoksemme, koska olet hyvä ja Sinun armoliittosi kestää ikuisesti (Ps. 118:1).

  2. Palestiinan hallinto Juudeassa ja Samariassa ja Hamasin terroristihallitsijat Gazan kaistalla ovat tehneet kuluneella viikolla varteenotettavia siirtoja sovinnon saamiseksi Egyptin suojeluksessa. Hamas haluaa luovuttaa Gazan kaistaleen jokapäiväisen vastuun Abbasille samalla kun se säilyttää kaikki terroristinsa ja aseensa jatkaakseen taisteluaan Israelia vastaan. Israelin pääministeri Bibi Netanjahu on jo sanonut tätä “vääräksi” siirroksi, jota Israel ei tunnusta. Odotamme kuitenkin, että maailma tulee näkemään tämän eri tavalla, mikä voi olla juutalaisvaltion kannalta hyvin vaarallinen tilanne.

    • Joutukoot häpeään/sekaannukseen ja kääntykööt takaisin kaikki Siionin vihamiehet.

      Ps. 129:5
    • Herra Jumala, koska kaikkien sydämet ovat Sinun kädessäsi (Sananl. 19:21; 21:1), me pyydämme Sinua kovettamaan molempien näiden johtajien sydämet ja estämään tämän vaarallisen sovun toteutumisen.

    • Käytä heidän ylpeyttään Israelia vastaan saamaan aikaa kiistelyä tässä koko prosessissa (Sananl. 13:10; 28:25).

    • Paljasta maailmalle, että nämä johtajat ovat terroristeja ja jotkut ovat jopa holokaustin kieltäjiä – kuten Abbas.

    • Älä anna Egyptin tuen tälle asialle olla saattamassa Israelia lankeamaan tähän demoniseen ansaan (Jes. 30:2; 31:1).

    • Paljasta kaikki Hamasin salaiset suunnitelmat Israelin tuhoamiseksi – mukaanlukien kaikki terroritunnelit (Job 28:11b).

    • Herra Jeshua, hallitus lepää Sinun harteillasi (Jes. 9:6; Ilm. 1:18). Niinpä pyydämme Sinua estämään kaikenlaisen Chamberlain-tyyppisen hengen [tehdä kompromissi väärän rauhan saavuttamiseksi] laskeutumasta Israelin johtajien ylle.

    • Suojaa heidät kaikelta ulkoiselta paineelta, joka pakottaa heitä tekemään juuri niin sovinnon saamiseksi.

  3. Israelin turvallisuustilanne pitkin sen pohjois- ja koillisrajaa vaatii edelleen paljon rukousta. Näillä alueilla Iranin vaikutus kasvaa ja Hizbollah on hyvin vaarallinen terroristijärjestö. Itseasiassa se on osa Libanonin hallitusta.

    • Herra, valvo tätä ihanaa sanaa näille rajoille: Ja teidän silmänne saavat nähdä sen, ja te sanotte: "Herra on suuri Israelin rajojen ulkopuolellakin. (Mal. 1:5)

    • Herra, me jälleen vetoamme Sinuun, että ajat nämä Siionin vihaajat syvään sekaannuksen tilaan (Ps. 35:26).

    • Varjele kaikkia niitä israelilaisia, jotka ovat tarpeeksi rohkeita asuakseen ylä-Galileassa ja Golanin kukkuloilla (Ps. 121:4).

    • Herra, kuinka paljon minulla on vihollisia, paljon niitä, jotka nousevat minua vastaan! Monet sanovat minusta: "Ei ole hänellä pelastusta Jumalassa". Sela. Mutta sinä, Herra, olet minun kilpeni, sinä olet minun kunniani, sinä kohotat minun pääni.

      Ps. 3:2-4
    • Paljasta Israelin tiedustelulle jokaisen Hizbollahin ohjuksen sijainti.

    • Paljasta Israelin tiedustelulle kaikki Iranin suunnitelmat kaikilla sen valvonnassa olevilla alueilla.

    • Isä, koska nämä molemmat, sekä Hizbollah että Iran, ovat hyvin ylpeitä, käytä niiden ylpeyttä tuhoamaan heidän yhteytensä toisiinsa (Sananl. 13:10; 28:25).

    • Anna Venäjän presidentti Putinin tuntea itsensä hyvin vaivaantuneeksi “hyvästä” suhteestaan Iranin johtajiin.

    • Hallitse tällä viikolla presidentti Trumpin päätöksentekoa, mikä koskee hänen vahvistamistaan kolmen seuraavan kuukauden ajaksi, onko Iran pitänyt kiinni ydinsopimuksesta (Sananl. 16:9).

    • Käytä Trumpin vastenmielisyyttä tätä sopimusta kohtaan panemalla hänet toteuttamaan Sinun tahtosi (Ps. 33:10-11).

    • Auta Israelia tietämään, miten reagoida, jos Trump itseasiassa jättää sen vahvistamatta.

    • Antakoon Sinun Henkesi Israelille rohkeutta, jos ja kun se joutuu ennaltaehkäisemään vihollisten suunnitelmia.

    • Herra, näytä meille erityisesti, miten rukoilla kaikkien näiden tilanteiden puolesta (1. Aikak. 12:32)

  4. Rukoilimme Bibi Netanjahun ja sen henkilön puolesta, jonka Herra haluaa nostaa tällä paikalle Bibin ajan mentyä ohi – kuka hyvänsä hän sitten onkaan.

    • Me kiitämme Sinua Israelin pääministeristä ja hänen perheestään.

    • Anna hänelle armoa kestää kaikki häntä ja hänen vaimoaan vastaan kohdistuvat rikostutkimukset (Sak. 4:6-7).

    • Muistuta häntä lehtimajanjuhlan aikana, että hän on vain ihminen ja hänen täytyy harjaannuttaa seuraavaa johtajaa (Saarn. 3:11).

    • Kun Sinun täydellinen aikasi on koittanut, anna Bibille armollinen henki ojentaa viestikapula hänen työtään jatkavalle henkilölle (Saarn. 3:1).

    • Isä, Aamos 3:7:n mukaan me pyydämme Sinua osoittamaan meille, kuka tämä henkilö on, jotta voisimme rukoilla hänen puolestaan.

  5. Seuraavaksi rukoilimme Israelin johtajien puolesta yleensä – ja tämän kansakunnan kaikilla alueilla.

    • Estä kunnianhimoisia poliitikkoja koskemasta siihen, mikä ei ole Sinusta (4. Moos. 4:15).

    • Tuo suurempi ykseyden tunne Israelin hallitukselle ja sotilasjohdolle (Ps. 133:1).

    • Nosta oikeat suurlähettiläät Israelista kansojen keskuuteen (Sananl. 13:17; 25:13).

    • Olkoon seuraava IDF:n johtaja juuri oikea ihminen Israelille tällaisena aikana (Joos. 17:1).

    • Voitele ja käytä IDF:n nykyistä johtajaa, Gadi Eisenkottia ja vahvista hänen suhdettaan puolustusministeri Avigdor Libermanin kanssa.

    • Siunaa valtiovarainministeri Kahlonia tekemään oikeat ratkaisut Israelin elinkustannusten laskemiseksi.

    • Siirrä johtajia sekä mediasta että yliopistomaailmasta pois äärivasemmistolaisesta, kansallisvastaisesta, globaalimyönteisestä asenteesta – raamatulliseen sionistiseen näkökulmaan (Ps. 137:5-6; Jes. 33:20).

    • Tee kaikista Israelin kaupunkien pormestareista visionäärejä ja käytä heitä parantamaan asukkaidensa elämää.

    • Anna edelleen Jerusalemin pormestari Nir Barkatille viisautta ja syvällistä näkemystä hänen johtaessaan Sinun kaupunkiasi (Ps. 48:2-3).

    • Herra Jeshua, eikö ole jo aika tässä maassa asettaa messiaanisia juutalaisia vaikutusvaltaisiin asemiin?

  6. Sukkot/lehtimajanjuhla – majat – joita on pystytetty tätä juhlaa varten ovat tarkoituksella hataria, koska ihmisiä muistutetaan, että jopa tänä runsaana sadonkorjuuaikana elämä on haurasta ja meidän todellinen vakautemme on Jumalassa itsessään. Tämä on yksi niistä syistä, miksi rabbit tämän juhlan aikana opettavat israelilaisia lukemaan Saarnaajaa. Käytimme haurauden ajatusta rukoillessamme juutalaisia kansojen keskellä – maanpaossa – tulemaan kotiin Israeliin.

    • Sinun pyhän nimesi tähden, tuo kansasi kotiin (Hes. 36:23-24).

    • Herra, tee vaikutus Sinun maanpaossa olevalle kansallesi elämän hauraudesta. Anna heille tarve olla siellä, missä Sinä haluat heidän olevan.

    • Käsittele se valhe, että tänä päivänä on vaarallisempaa asua Israelissa kuin maanpaossa (Jer. 31:10).

    • Herätä Saksan juutalaiset näkemään, mitä heidän ympärillään tapahtuu paetakseen Siioniin (Jer. 4:6).

    • Anna tämän sukkot-juhlan aikana kaikissa espanjankielisissä maissa asuville juutalaisille koti-ikävä (Jes. 62:4-5).

    • Avaa valtatiet juutalaisille kaikkialta maailmassa palata kotiin (Jes. 43:5-7).

    • Avaa Sinun seurakuntaruumiisi ei-juutalaisten jäsenten sydämet, jotta he näkisivät, että Sinä kutsut heitä kantamaan, maksamaan ja rukoilemaan Sinun kansasi puolesta, että he pääsisivät kotiin (Jes. 49:22; 60:3-6; Jer. 31:7-9).

    • Saakoot eri alijaa auttavat ryhmät, olkootpa ne kristittyjä tai juutalaisia, tulla nykyistä tehokkaammiksi.

    • Osoita heille, miten tehdä työtä tiiviimmin toistensa kanssa.

    • Avaa tämän maan portit leveiksi messiaanisten juutalaisten alijalle (Jes. 35:10; 51:11).

  7. Rukoilimme erityisesti etiopialaisten ja Bene Menashen, Intian juutalaisten puolesta. Kiitimme Jumalaa läpimurrosta saatuamme vastauksen rukouksiimme ranskankielisten ammatti-ihmisten puolesta.

    • Kiitos Sinulle niistä kuudestakymmenestä Etiopian juutalaisesta, jotka palasivat äskettäin. Avaa tie kotiin myös niille tuhansille, jotka jäivät odottamaan. Minä sanon … etelälle: Älä pidätä! (Jes. 43:6b).

    • Tee nämä etiopialaiset kykeneviksi mukautumaan ilmastoon helpommin ja iloisemmin (Jer. 33:10-11).

    • Avaa ovet apposen auki kaikille Bene Menashe -juutalaisille. Minä tuon siemenesi idästä… (Jes. 43:5b).

    • Kiitos Sinulle, että Israel lopultakin hyväksyy Ranskassa suoritetut lääketieteelliset arvosanat.

    • Osoita Israelille, voiko se mahdollisesti tehdä saman muiden maiden kanssa rohkaistaakseen niiden juutalaisia palaamaan.

    • Poista kielikysymysten aiheuttama este onnistuneen kotiinpaluun tieltä.

    • Niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa.  Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas on oleva kuninkaana heillä kaikilla. Eivätkä he enää ole kahtena kansana eivätkä enää jakaantuneina kahdeksi valtakunnaksi.

      Hes. 37:21-22
      Aamen! 

       

  8. Rukoilimme turvallisuuden puolesta juhlan aikana, kun tuhansia ylimääräisiä ihmisiä tulee juhlimaan lehtimajanjuhlaa Jerusalemiin. Rukoilimme myös heidän joukossaan olevien kristittyjen puolesta, että he eivät näkisi vain sitä, mitä Jumala on luvannut tehdä lähitulevaisuudessa – vaan myös sen, mitä Hän tekee tänä päivänä toteuttaakseen Hänen valtakuntansa päämääriä.

    • Herra, Sinä olet Israelin ylimmäinen Vartija koko maassa tänä aikana. Minä huudan Jumalaa, Korkeinta, avukseni, Jumalaa, joka vie minun asiani päätökseen. Hän lähettää taivaasta minulle pelastuksen, kun minua herjaavat minun polkijani. Sela. Jumala lähettää armonsa ja totuutensa. (Ps. 57:3-4

    • Paljasta kaikki potentiaaliset hyökkäykset ja estä ne (Jes. 41:10-16).

    • Älä salli Israelin turvallisuusjoukkojen joutua häirityiksi niin, etteivät ne huomaa todellisia uhkia.

    • Avaa uskovien silmät näkemään, mitä Sinä teet täällä tänä päivänä – Sinun oman Nimesi tähden.

    • Älä anna heidän olla sokeita näkemään, missä Sinä kuljet tänään (Luuk. 24:13-32).

    • Osoita seurakunnille, että Sinä haluat heidän olla mukana tässä Sinun kansasi ennalleenasettamisessa (Jes. 40:1-2; 49:22; 52:7; 60:10-12; 62:6-7 jne.)

    • Kiitos, että käytät tätä juhlaa repiäksesi esteet Sinun seurakuntaruumiisi ja pelastumattoman Israelin välillä.

    • Valvo Sanaa, jota puhutaan eri konferensseissa – ja säilytä uskovien sydämissä kaikki, mitä Sinä olet sanonut. Pyyhi kuitenkin heidän sydämistään ja mielestään kaikki, mikä ei ole Sinun Henkesi mukaista.

  9. Lopuksi pyysimme Jumalaa pelastamaan Hänen kansansa tämän juhlakauden aikana.

    • Sillä näin sanoo Herra: Riemuitkaa iloiten Jaakobista, kohottakaa riemuhuuto hänelle, joka on kansojen pää; kuuluttakaa, kiittäkää ja sanokaa: 'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä'.

      Jer. 31:7
    • Saakoot monet juutalaiset kuulla jälleen, mitä Jeshua itse huusi juhlan viimeisenä päivänä: Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat. (Joh. 7:37b-38

    • Me siunaamme Sinua, että Israelin seurakuntaruumis on kasvamassa. Saakoon lukumäärään perustuva kasvu olla yhdenveroinen myös hengellisen kypsyyden kanssa.

    • Vuodata Sinun Henkesi tämän juhlan ylle ja anna ihmisille unia ja näkyjä Messiaasta (Jooel 2:28-29).

    • Voitele Sanasi, kun sitä luetaan synagogissa ja majoissa (Jer. 23:29).

    • Kiitos Sinulle, että pääministeri Netanjahu sanoi Raamatun opiskelun lomassa toimistossaan: “Juutalaista olemassaoloa ei ole ilman Raamattua; sitä ei ole… Minun mielestäni myöskään juutalaista tulevaisuutta ei ole ilman Raamattua.” Aamen!

IFI:n johtaja Chuck Cohen matkustaa palvelemaan Amerikkaan [Memphis TN, Burlington NC] ja sitten Berliiniin Saksaan. Me pyydämme Sinua rukoilemaan hänen puolestaan voitelun saamiseksi siihen, mitä hän jakaa, ja terveyttä ja turvallisuutta hänen matkoillaan.

Hag Succot sameach, ja Shabbat shalom

IFI-tiimi