1. Aluksi luimme muutamia jakeita tämän sapatin profeetallisesta osiosta.

    • Sinä päivänä Herra Sebaot on oleva loistava kruunu ja kunnian seppele kansansa jäännökselle ja oikeuden henki sille, joka oikeutta istuu, ja väkevyys niille, jotka torjuvat hyökkäyksen takaisin porttia kohden.

      Jes. 28:5-6
    • Kiitos, että Sinä annat meille voimaa jatkaa esirukousta vuonna 2018.

    • Me ylistämme Sinua, että Sinä, joka olet ollut uskollinen menneinä päivinä, olet uskollinen ikuisesti (Hepr. 13:8).

    • Sinun olkoon kunnia ja valta täällä maan päällä läpi kaikkien aikojen (Ilm. 19:1).

    • Me olemme niin kiitollisia siitä tiedosta, että sinä todella iloitset rukouksistamme (Sananl. 15:8b).

    • Meitä rohkaisee myös se, että Sinä lupaat vastata kaikkiin rukouksiin, jotka ovat Sinun tahtosi mukaisia (1. Joh. 5:14-15).

  2. Israel on saanut osakseen korkeammilla alueillaan muutamia sateisia ja lumisia päiviä. Se on rukousvastaus – kuitenkin meidän pitää jatkaa rukoustamme maan, järvien ja pohjavesien puolesta, jotka edelleen tarvitsevat vettä.

    • Isä, ylistys Sinulle siitä vedestä, jota sataa maahasi tänä aikana (Jes. 4:17-20).

    • Me pyydämme Sinua lohduttamaan kaikkia niitä, jotka kärsivät siitä, ettei heillä ole sopivaa majoitusta voidakseen selvitä kylmästä, märästä ja tuulisesta säästä (Ps. 107:6, 13, 19, 28, 41).

    • Anna myös viisautta ja kärsivällisyyttä kaikille, jotka joutuvat ajamaan Israelin märillä teillä.

    • Turvallisuusjoukkojen ollessa ulkona tällaisessa säässä suojelemassa Sinun kansaasi me pyydämme Sinua pitämään heidät turvassa, valppaina ja tarpeeksi mukavissa oloissa voidakseen tehdä työtään (Ps. 30:20; Jes. 51:3).

    • Herra Jeshua, samoin kuin teit leivät ja kalat moninkertaisiksi – moninkertaista myös sade (Joh. 6:9-11).

    • Jatka tämän maan siunaamista sadesäällä sadekauden loppuun saakka (5. Moos. 11:14).

    • Käytä säätä suojelemaan tätä maata, kun se on tarpeellista (Job 38:22-23).

    • Käytä sadetta tuhoamaan kaikki terroritunnelit Gazassa (Job 12:15b).

  3. Turvallisuus on aina tähtäimessämme Israelin esirukoilijoina.

    • Herra, johda Trumpin hallintoa, että tekeepä se mitä tahansa palestiinalaisten taloudellisen tuen suhteen, sen lopputulos ei vahingoittaisi Israelin turvallisuutta.

    • Me todella kiitämme Sinua, että jatkuvasti valvot tätä kansaa (Ps. 121:4).

    • Me annamme Sinulle kunnian siitä, että olet auttanut Israelia voittamaan sodan terroria vastaan (Jes. 19:17) ja pyydämme, että Israel ei olisi ylimielinen tuon saavutuksen suhteen, vaan halukas jakamaan tietotaitoaan liittolaismaiden kanssa.

    • Lisää suojaavaa kilpeäsi Israelin sairaaloille, kouluille ja muille julkisille paikoille (Ps. 3:2-4).

    • Me rukoilemme Sinun sanasi (Jes. 28:b) mukaan kaikkien Israelin tarkistuspisteiden ja rajanylityspaikkojen puolesta.

    • Anna kaikki toimintakelpoinen tiedustelutieto, mitä turvajoukot tarvitsevat israelilaisten suojelemiseksi (Sak. 10:5).

    • Estä kaikki sieppausyritykset (2. Moos. 21:16).

    • Sotajoukkojen Jumala – vapauta enkeleiden suojelu kaikille Israelin rajoille (Ps. 34:7; 91:11; 103:20).

  4. Rukoilimme Israelia ympäröivien kansojen puolesta – että kaikki Israelin-vastaiset suunnitelmat paljastuisivat ja että evankeliumia voitaisiin julistaa niissä vapaasti.

    • Mitä tulee näiden maiden mahdollisiin suunnitelmiin vahingoittaa Sinun kansakuntaasi, me muistutamme Sinua Sinun sanastasi: Herra särkee pakanain neuvon, tekee turhiksi kansojen aikeet. Mutta Herran neuvo pysyy iankaikkisesti, hänen sydämensä aivoitukset suvusta sukuun. (Ps. 33:10-11

    • Vahvista Egyptin ja Jordanian suhteita Israelin kanssa (1. Kun. 5:1).

    • Saakoot nuo hyvät suhteet levitä kaikkialle niiden maihin (Luuk. 7:3-5).

    • Tee Israelin sairaaloissa hoidetut muslimit kykeneviksi hävittämään Israelia koskevat valheet heidän islamilaisista perheistään ja yhteiskunnistaan – olkootpa he Syyriasta, Egyptistä ja Gazasta tai vielä kaukaisemmista maista.

    • Me kiitämme Sinua näissä kansakunnissa olevista uskovista. Käytä heitä suolana ja valona (Matt. 5:13-16).

    • Riisu kaikki Israelin-vastaiset ja antisemitismiset henget perheestämme Messiasruumiissa muslimimaissa (4. Moos. 24:9a).

    • Jeshua, Sinä olet tullut valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille. (Luuk. 2:32)

  5. Meitä tietenkin rohkaisee hyvin paljon erilaiset Irania koskevat vavistukset. Ne ovat ehdottomasti rukousvastuksia – vaikkakaan ei vielä täydellisiä vastauksia. Niinpä me jatkamme valvomista ja rukoilemista tämän pahan islamistisen shiiahallinnon ja kallisarvoisten iranilaisten puolesta, jotka ovat joutuneet ansaan niiden hampaisiin.

    • [Jeshua] puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä.

      Luuk. 18:1
    • Me kiitämme Sinua siitä, miten ravistelet Irania – fyysisesti, hengellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti.

    • Herra Jumala Kaikkivaltias, jatka ravistelua siinä määrin, ettei se ainoastaan tuhoa Iranin kuningasta ja ruhtinaita (Jer. 49:38), vaan myös antaa voimakkaan iskun islamilaiselle ruhtinaskunnalle (Fil. 2:10-11).

    • Me siunaamme tavallisia iranilaisia ja pyydämme, että Sinä antaisit heille voiman tehdä sen, mitä pitää tämän demonisen hallinnon kumoamiseksi (kaatamiseksi) (Matt. 5:44).

    • Salli Iranin propagandan – jonka mukaan USA, Saudi-Arabia ja Israel ovat vastuussa nykyisistä kaduilla tapahtuneista mellakoista ja mielenosoituksista – kostautua sen johtajille (Ps. 7:16-17).

    • Eikö, Herra, ole jo aika, että käsittelet Persian “ruhtinaan” lopullisesti (Dan. 10:12-13)?

    • Herra, Sinä olet sanonut särkeväsi Elamin/muinaisen Iranin jousen (Jer. 49:35). Tee se Pyhän Nimesi tähden ja anna iranilaisten tietää, että sen teit juuri Sinä – Israelin Jumala (Ps. 115:1-3).

    • Osoita Iranin seurakunnille, että heidän pitää siunata Israelia. Näytä heille myös, miten rukoilla tänä aikana oman maansa puolesta (1. Moos. 12:3; Room. 8:26-27).

    • Isä, olemme nähneet historiassa, miten tyhjiöstä on noussut paljon pahempi lopputulos. Estä sitä tapahtumasta Iranissa ja valmista seuraavan sukupolven johtajia hallitsemaan viisaasti (Sananl. 21:1; Dan. 5:21b).

    • Vapauta Iranin juutalaisyhteisö palaamaan Israeliin – nopeasti ja täydellisesti (Jer. 16:14-15).

  6. Se, mitä Iranissa tapahtuu, vaikuttaa moniin muihin Israelia koskeviin asioihin. Koska Iranin hallinto on Hizbollahin pääkannattaja, joka varustaa sen aseilla, varoilla ja käskyillä, ja koska Iran on uudelleen luonut suhteensa Hamasin kanssa Gazassa, tehden periaatteessa samaa kuin Hizbollah, se saattaa käyttää jompaa kumpaa tai molempia hyökätäkseen Israeliin, yrittäen näin kääntää maailman huomion pois siitä, miten se kohtelee kansaansa kaduilla.

    • Tee Israel kykeneväksi tietämään tarkalleen, mitä sen vihollisten päämajoissa tapahtuu (2. Kun. 6:8-12).

    • Tee tyhjiksi Hamasin ja Hizbollahin kerskailevat suunnitelmat (Sananl. 16:5).

    • Älä salli Israelin joutua Saudi-Arabian pettämäksi, vaan tunnistamaan, että vaikka tämä kansakunta onkin “ystävävihollinen” – heti kun Iran on hoidettu, se saattaa helposti muuttua vaaralliseksi viholliseksi (1. Aikak. 12:32).

    • Anna Iranin hallintoa vastustavien mielenosoitusten kulkeutua myös Libanoniin ja Gazaan ja saakoot ihmiset myös siellä nousta Hizbollahin ja Hamasin herruutta vastaan.

    • Käytä tätä Iranin sisäistä myllerrystä vaikuttamaan kielteisesti kaikkiin sen liittolaissuhteisiin (Ps. 129:5).

    • Herra, estä Venäjän presidentti Putinia ja Turkin presidentti Erdogania käyttämästä hyväkseen tätä tilannetta saavuttaakseen vielä enemmän valtaa ja vaikutusvoimaa Lähi-idässä (Sananl. 19:21).

    • Kun YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu myöhemmin tänään keskustelemaan Iranin tilanteesta, yllätä meidät sellaisella päätöksellä, joka saa Iranin geopoliittiseen paineeseen (Job 12:23).

  7. Israelin yhteiskunnan monilla alueilla on esiintyy runsaasti korruptiota. Päivän syytös näyttää kulkevan hallituksesta liikemaailman johtajiin. Miten paljon tässä on totta ja miten paljon poliittisia juonia – Jumala yksin tietää.

    • Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä. (Sananl. 14:34) Koska tämä jae on totta, me pyydämme Sinua paljastamaan ja poistamaan kaiken synnin, joka tänä aikana vaikuttaa Israelin yhteiskunnassa.

    • Me haluamme totuuden vallitsevan israelilaisten elämän joka alueella – varsinkin hallituksessa ja mediassa.

    • Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Niinkuin minulla oli mielessä tehdä teille pahaa, kun teidän isänne vihoittivat minut … enkä minä sitä katunut, niin on taas tähän aikaan minulla mielessä tehdä hyvää Jerusalemille ja Juudan heimolle. Älkää peljätkö. Näitä te tehkää: Puhukaa totta toinen toisellenne. Tuomitkaa porteissanne oikein, tuomitkaa rauhan tuomio. Älkää hautoko mielessänne pahaa toinen toisellenne, älkääkä rakastako väärää valaa. Sillä kaikkia näitä minä vihaan, sanoo Herra.

      Sak. 8:14-17
    • Herra, pidä yllä sitä johtoa, jonka olet asettanut tänä aikana paikalleen (Dan. 2:21).

    • Osoita Israelin johtajille heidän paha sydämensä (Jer. 17:9-10) ja anna heille armoa katua tarpeen mukaan.

    • Toteuta tämä sana Sinun kunniasi tähden: Ja minä palautan sinun tuomarisi muinaiselleen ja sinun neuvonantajasi sellaisiksi, kuin alkuaan olivat. Sitten sinua kutsutaan ‘vanhurskauden linnaksi’, ‘uskolliseksi kaupungiksi’. (Jes. 1:26

    • Me pyydämme Sinua saattamaan rikostutkimukset Israelin pääministeri Netanjahua ja hänen vaimoaan Saraa kohtaan nopeasti päätökseen.

    • Saakoon totuus tulla ilmi eikä se, mitä Israelin vasemmisto tai media haluavat (Job 12:22).

    • Olemme hämmästyneitä ja niin kiitollisia siitä, miten hyvin Netanjahu johtaa maata huolimatta siitä jatkuvasta paineesta, jota nämä rikostutkimukset aiheuttavat (Room. 8:28).

    • Herra, me pyydämme Sinua paljastamaan meille Sinun valintasi Netanjahun paikalle tulevasta henkilöstä, kun on hänen aikansa astua syrjään, jotta voisimme rukoilla tuon henkilön puolesta (Aam. 3:7; 1. Tim. 2:1-3).

    • [Laki, joka tekee terroristin kuolemantuomion helpommaksi, on läpäissyt ensimmäisen vaiheen Israelissa.] Herra, me tiedämme, että kuolemantuomio murhaajalle on Sinun käskysi mukainen (1. Moos. 9:6; 2. Moos. 21:12; 3. Moos. 24:17; Ilm. 13:10) – kuitenkin vihollisen reaktio aiheuttaa huolia. Me pyydämme Sinua antamaan Israelin johtajille viisautta heidän väitellessään ja äänestäessään puolesta tai vastaan tätä lakia).

  8. Messiaan seurakuntaruumis Israelissa kasvaa ja sen suojeleminen esirukouksen avulla aiheuttaa jatkuvaa huolta. Koska Jeshua ei palaa, ennen kuin Hän kuulee Jerusalemista Baruch haba b’shem YUWH” – Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä ja koska Vastustaja tietää, että Herran ilmestyessä hänen demoninen valtansa ihmisiin päättyy pitkäksi ajanjaksoksi, Israelin seurakuntaruumiista tulee erityinen maali demonisille hyökkäyksille, harhautukselle, sekaannukselle ja masentuneisuudelle. Me pidämme kalliina rukouksiasi meidän ja muun seurakuntaruumiin puolesta täällä Siionissa.

    Nosta seurakuntaruumiissa sydämesi mukaisia vanhimpia (Jer. 3:15; 23:3-4).

    • Poista kaikki vanhimmat, joiden ei ole määrä tuossa asemassa (Hes. 34:7-10).

    • Varjele Israelin seurakuntaruumista harhautukselta, yrittääpä se tulla missä muodossa tahansa (Matt. 24:4-5; 11, 24-25).

    • Anna johtajille ja muulle seurakuntaruumiille nykyistä suurempi voitelu koetella henkiä ja koetella kaikkia (1. Joh. 4:1; 1 Tess. 5:21).

    • Estä sellaisia ulkopuolelta tulevia saarnaajia/pappeja saarnaamasta avoimesti, joita Sinä et ole kutsunut.

    • Poista sellaiset saarnaajat, jotka ovat mahdollisesti aloittaneet toiminnan Israelissa eivätkä ole Sinusta.

    • Tuo tänne ja varjele kaikki saarnaajat, jotka olet kutsunut tänne.

    • Varjele seurakuntaruumista joutumasta manipuloitavaksi raha-asioissa millään tavalla (Hepr. 13:5).

    • Herra Jeshua, tee meistä armossasi yksimielisiä keskittyäksemme siihen, että olemme kutsutut nähdäksemme Sinut korotettuna, niin että Sinun Isäsi tulee kunnioitetuksi Sinussa ja Sinun kauttasi (Joh. 5:23; Fil. 2:9-11).

    • Varjele Hengen yhteyttä, mutta hajota kaikki ihmistekoinen yhteys (1. Moos. 11:1-9).

    • Vuodata kaikille seurakuntaruumiisi jäsenille syvä nälkä Sinun Sanasi puoleen (Jer. 15:16).

    • Kirjoita Sananlaskut 3:5-6 sydämeemme: Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.

Lopuksi rukoilimme alijan, juutalaisten paluun puolesta maanpakolaisuudesta takaisin Israeliin.

Kiitos Sinulle, että seisot rinnallamme rukoillessamme Hänen valtakuntansa tulemista maan päälle niin kuin se on taivaassa.

Siunaukset Siionista

IFI-tiimi

Sinun sanasi tulivat, ja minä söin ne,
ja sinun sanasi olivat minulle riemu ja minun sydämeni ilo;
sillä minä olen otettu sinun nimiisi, Herra, Jumala Sebaot.

Jer. 15:16