1. Tämän sapatin tooralukemistoon kuuluu 2. Mooseksenkirjan 32. luku. Sen mukaan Israelin lapset tekivät syntiä tekemällä palvontansa kohteeksi kultaisen vasikan. Katselimme Mooseksen voideltua esirukousta, joka käänsi Jumalan käden tuomiosta armoon.

    • Jumala Moosekselle: Anna minun olla, että vihani leimahtaisi heitä [Israelin lapsia] vastaan, hukuttaakseni heidät; mutta sinusta minä teen suuren kansan. Mutta Mooses rukoili armoa Herralta, Jumalaltansa, ja sanoi: Herra, miksi sinun vihasi syttyy omaa kansaasi vastaan, jonka olet vienyt pois Egyptin maasta suurella voimalla ja väkevällä kädellä? Miksi egyptiläiset saisivat sanoa [Huomaa, että Mooseksella oli huoli Jumalan nimestä – Hänen maineestaan – pakanoiden keskuudessa!]: 'Heidän onnettomuudekseen hän vei heidät pois, tappaaksensa heidät … ja hävittääksensä heidät …'? Käänny vihasi hehkusta ja kadu [eli muuta mielesi] sitä turmiota, jonka aioit tuottaa kansallesi. Muista palvelijoitasi Aabrahamia, Iisakia ja Israelia, joille olet itse kauttasi vannonut ja sanonut:[Nyt Mooseksen huolena on se, että Jumala näkyisi uskollisena Sanalleen ja lupauksilleen] 'Minä teen teidän jälkeläistenne luvun paljoksi kuin taivaan tähdet; ja koko tämän maan, josta olen puhunut, minä annan teidän jälkeläisillenne, ja he saavat sen ikuiseksi perinnöksi'. Niin Herra katui [muutti mielensä, mutta ei luontoaan] sitä turmiota, jonka hän oli uhannut tuottaa kansallensa. (2. Moos. 32:10-14

    • Me ylistämme Sinua tästä suurenmoisesta esirukouksen esimerkistä.

    • Mikä huikea ajatus, että Sinä olet kutsunut meidät Mooseksen lailla seisomaan muurinaukossa (Hes. 22:30).

    • Me iloitsemme siitä todellisuudesta, että saamme olla yhteydessä kaiken luodun Jumalaan.

    • Koska olemme vanhurskaita Messiaassa (1. Kor. 1:30; 2. Kor. 5:21), meidän rukouksemme ovat Sinulle mieluisia (Sananl.15:8b),

    • Minkä rohkaisun ja luottamuksen oletkaan antanut meille tietäessämme, että voimme tulla rohkeasti Sinun armonistuimesi eteen ja löytää armon Israelille tänä sen hädän päivänä (Hepr. 4:16).

  2. Tänään sekä pääministeri Bibi Netanjahua että hänen vaimoaan Saraa haastatellaan/kuulustellaan jälleen yhdessä rikostutkimuksessa, johon saattaa sisältyä lahjontaa ja valtavia summia rahaa. Olkoonpa totuus mikä tahansa, nämä jatkuvat hyökkäykset tätä miestä vastaan näännyttävät ja häiritsevät – sekä häntä että Israelin kansaa. Onko se demoninen päämäärä näissä manipuloivissa hyökkäyksissä?

    • Isä, me kiitämme Sinua Bibi Netanjahusta ja kaikesta siitä hyvästä, mitä hän on tehnyt tämän kansakunnan hyväksi.

    • Sinä olet nostanut hänet tätä aikaa varten – ja me pyydämme, että Sinä olet se, joka päättää, milloin hänen aikansa on ohi. Hän syöksee kuninkaat vallasta ja korottaa kuninkaat valtaan (Dan. 2:21).

    • Valvo tänään Bibin ja Saran sanoja heidän antaessaan erilliset todistukset (Ps. 81:11).

    • Poista kaikki pelko, elleivät he todella ole tehneet jotakin rikollista (Ps. 56:12).

    • Herra, jos me olemme väsyneitä tähän, miltä heistä mahtaa tuntua? Tue heitä armollasi (Sak. 4:6-7).

    • Auta totuuden paljastumista kaikissa näissä tutkimuksissa – ja me pyydämme Sinua tekemään sen nopeasti (Saarn. 8:11).

    • Me muistutamme Sinua 4. Mooseksen kirjaa 23:23 ja pyydämme, että Sinä estäisit kaiken manipulaation ja noituuden pääsemistä käsiksi missään muodossa Israelin johtajaan – tai sen johtajiin ja kansaan.

    • Älä salli tämän jatkuvan saagan uuvuttaa Israelin kansaa (Dan. 7:25).

    • Niin kauan kuin Sinä toisin näytät, me näemme Netanjahun edelleen sinä henkilönä, jonka Sinä olet kutsunut tänä aikana johtamaan tätä kansaa. Sen tähden rukoilemme: Kätesi suojelkoon sinun oikean kätesi miestä, ihmislasta, jonka kasvatit suureksi itseäsi varten (Ps. 80:18). 

    • Me pyydämme vanhurskauden olevan tämän kansan korottaja (Sananl. 14:34).

    • Osoita Bibille, mitä Israelin pitää tehdä – jopa hänen henkilökohtaisten taisteluidensa keskellä (2. Sam. 24:17).

    • Jos Netanjahun ajanjakson on aika päättyä, me pyydämme Sinua näyttämään meille Sinun valintasi hänen tilalleen, jotta voisimme rukoilla (Aam. 3:7).

  3. Hallituksessa olevat haredit – ääriortodoksit – yrittävät jälleen kiristää koalitiota uuden lain tiimoilta, joka koskee haredipoikien värväämistä IDF:ään. Se lisää enemmän painetta Netanjahulle ja koalitiolle, sillä tämä kysymys selvitettiin jo edellisessä hallituksessa.

    • Herra, pidä yllä tämä hallitus, sillä meistä ei tunnu siltä, että Sinä haluat uusia vaaleja tällä hetkellä.

    • Isä, miten kauan haredit saavat jatkuvasti manipuloida tätä kansakuntaa? Anna Bibin ja muiden ottaa selvä kanta ja pakottaa haredit peräytymään uhkastaan lähteä koalitiosta (Ef. 6:10, 13b).

    • Me pyydämme Sinulta vanhurskasta tulosta (Jes. 56:1; Jer. 22:13-16).

    • Herra, saata haredijohtajat hämmennyksen valtaan ja anna heille todellinen Jumalan pelko (Hes. 34:9-10).

    • Siunaa runsaasti niitä harvoja haredinuorukaisia, jotka palvelevat IDF:ssä (2. Aikak. 35:3b).

    • Kiitos Sinulle niistä harvoista haredirabbeista, jotka ovat vanhurskaita ja sionistisia. Nosta heitä lisää (Jer. 23:3-4).

  4. Tulevana maanantaina pääministeri Netanjahun on määrä mennä Amerikkaan viisipäiväiselle vierailulle. Siihen kuuluu myös tapaaminen USA:n presidentti Trumpin ja muiden vaikutusvaltaisten henkilöiden kanssa.

    • Jos tämä matka on Sinun tahtosi ja ajoituksesi mukainen, varjele hänen tulonsa ja lähtönsä (5. Moos. 28:6).

    • Jos tämä matka ei ole Sinun ajoituksesi mukainen, peruuta se (Sananl. 16:9).

    • Varjele Netanjahua ja hänen seuruettaan kaikilta terrori- tai salamurhayrityksiltä (5. Moos. 28:7).

    • Käytä tätä Israelista poistumisen aikaa Netanjahun virkistämiseksi ja rohkaisemiseksi (5. Moos. 3:28; Luuk. 22:32).

    • Anna kaikki tarvittava viisaus ja rohkeus niille, joiden vastuulle tämä maa jää (Sak. 10:12).

    • Ympäröi Bibi jumalallisella neuvonannolla ja anna hänen suhteensa Israelin USA:n suurlähettilään Ron Dermerin ja sen YK:n suurlähettilään Danny Danonin kanssa vahvistua niin, että he voivat puhua totuutta toistensa kanssa ilman pelkoa kostotoimenpiteistä (Sananl. 11:14; 15:12; 20:18; 24:6).

    • Aivan kuten olemme aiemmin nähneet, voitele jälleen Bibi joka kerta, kun hänelle avautuu mahdollisuus puhua – ryhmien edessä, Amerikan medialle tai kahden kesken Trumpin ja muiden tärkeissä asemissa olevien henkilöiden kanssa (Hes. 2:8; 3:27).

  5. Huhuja Trumpin “vuosisadan rauhansopimus” -suunnitelmasta vuoti kuluneella viikolla arabien omistamaan englantilaiseen sanomalehteen. Vain aika kertoo, onko tässä raportissa totuuden häivää, vaikka USA:n hallinnon henkilöt ovatkin sanoneet, ettei osa siitä miellytä sen enempää israelilaisia kuin palestiinalaisiakaan. Kuitenkin jos mikään näistä faktoista on totta – Jerusalemin vanhan kaupungin kansainvälistäminen, Abu Dis Palestiinan valtion pääkaupungiksi, Israelin turvajoukkojen jääminen Juudeaan ja Samariaan, suurimpien israelilaisten siirtokuntien hajottamatta jättäminen, palestiinalaisten “paluuoikeuden” hylkääminen miljoonilta heidän ns. pakolaisiltaan – koska tämä sopimus ei ole raamatullinen ja vahingoittaisi Israelia, voimme luottaa palestiinalaisten hylkäävän sen täydellisesti.

    • Samoin kuin olet tehnyt aina siitä lähtien kun kovetit faaraon sydämen, koveta edelleen Israelin vihollisten sydämet ja vedä heidät Sinun valitsemaasi ansaan – Sinun pyhän nimesi tähden (2. Moos. 14:3-4).

    • Älä salli Netanjahuun kohdistuvien laillisten paineiden saattaa häntä yrittämään saamaan parempaa medianäkyvyyttä solmimalla “rauha” – kuten näimme tapahtuvan Ariel Sharonille.

    • Herra, me myönnämme, että arabien keskuudessa on tosikristittyjä, joilla on oikeus asua Israelin maassa. Sinä olet kuitenkin sanonut, että kaikki epäjumalanpalvelijat otetaan pois ja tuhotaan (Jer. 12:14-17). Ja koska Sinä et ole Allah, se tarkoittaa, että muslimeilla ei ole oikeutta asua tässä maassa. Me pyydämme Sinua toteuttamaan tämän Sinun tavallasi ja tahdollasi käyttäen niin paljon armoa kuin mahdollista (Ps. 83:17).

    • Isä, epäilemättä me näemme Sinun Sanastasi, että Jerusalem on viimeisten päivien keskus taistelussa Sinun maastasi, kansastasi ja Sinun Poikasi paluusta (Sak. 12:2-9; 14:1-9). Ja me näemme, että se, mitä tänä päivänä tapahtuu, on ainakin alkua siitä, mistä profeetat ovat puhuneet… (Apt. 2:16). Avaa sen tähden meidän silmämme näkemään, mitä Sinä olet tekemässä ja johdata meitä esirukoukseen – Sinun nimesi tähden (Luuk. 11:1).

    • Taivaan Jumala on antava meille menestystä, ja me, hänen palvelijansa, nousemme ja rakennamme. Mutta teillä ei ole mitään osuutta eikä oikeutta Jerusalemiin, eikä teidän muistonne ole siellä pysyvä.

      Neh. 2:20
  6. Jälleen yksi iranilainen sotilastukikohta on ilmeisesti rakenteilla Damaskuksen ulkopuolelle. Se paljastui satelliittikuvista tällä viikolla. Israelin poliittinen ja sotilaallinen johto on sanonut, etteivät he salli sellaisten ottavan pysyvää tilaa. Israel on myös järkyttynyt Amerikan asenteesta Irania ja Venäjää kohtaan Syyriassa.

    • Kiitos, että paljastit tämän. Paljasta kaikki muutkin Iranin pahanteon sijaintipaikat (Job 28:11).

    • Anna Israelille tarkka ajoitus ja oikea tilaisuus tuhota nämä tukikohdat (1. Aikak. 14:15; Saarn. 3:8).

    • Kun Netanjahu puhuu Trumpin kanssa Israelin huolista, Amerikan osallisuudesta Syyriassa tai sen puutteesta, anna Trumpille korvat kuulla, mitä tämä veteraani valtiomies sanoo (Sananl. 15:31).

    • Anna kaikki toimintakelpoinen tiedustelutieto, jota Israel tarvitsee tietääkseen, mitä Syyriassa ja Libanonissa tapahtuu.

    • Kiitos siitä suhteettomasta vastauksesta, jonka Israel antoi Iranin lennokin tunkeutumiselle. Saakoon se Israelin viholliset harkitsemaan tulevaisuudessa monta kertaa ennen hyökkäämistä tähän maahan.

    • Herra armahda viattomia syyrialaisia, joita teurastetaan joka puolelta (2. Moos. 23:7; Jes. 69:7).

    • Saata heidät huutamaan Sinun puoleesi – ei heidän esi-isiensä väärän jumalan puoleen (Ps. 50:15).

    • Kirottu olkoon se, joka ottaa lahjuksen surmatakseen viattoman. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen'.

      5. Moos. 27:25
    • Tulkoon Sinun pelkosi Iranin ja Hizbollahin ylle niiden nähdessä Sinun avoimesti puolustavan ja taistelevan tämän kansakunnan puolesta (2. Moos. 14:25; Ps. 121:4).

    • Anna Israelin sotilasjohtajille jumalallista yksimielisyyttä, mitä tulee kaikkiin strategioihin ja taktiikkoihin Israelin vihollisten kukistamiseksi.

    • Kaikkivaltias taivaallisten sotajoukkojen Kapteeni, tee kuten Joosuan suhteen ja anna niille Sinun suunnitelmasi (Joos. 5:13-6:5).

  7. Israelissa kuullaan lähes päivittäin raportteja sodan mahdollisuudesta tänä vuonna Israelin ja Iranin/Syyrian/Hizbollahin + kenen hyvänsä Siionia vihaavan kanssa. Vaikka IDF:n komentajat sanovat, että armeija harjoittelee ja on valmiina puolustamaan tätä maata ja kukistamaan sen viholliset, on olemassa huoli siitä, että kotirintamalta puuttuu edelleen valmistautuminen sotaan.

    • Saakoot kaikki pommisuojat kodeissa ja julkisissa rakennuksissa olla valmiina vastaanottamaan siviilejä (Ps. 61:4).

    • Vaikuta israelilaisissa, että tänään on päivä valmistautua, tulipa eteen mitä hyvänsä (Sananl. 30:25).

    • Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen.

      Ps. 23:6a

      Aamen!

    • Saakoot kaikki kotimaan turvallisuusjoukkojen tarvitsemat varat tulla nopeasti käyttöön.

    • Voitele Gilad Erdan, yleisen turvallisuuden ministeri nykyisessä Israelin hallituksessa, suunnittelemaan kaiken tarpeellisen, jotta Israelin yhteiskunta olisi valmis suureen sotaan (Sananl. 19:21; 21:21).

    • Tee IDF ja siviilivirkamiehet kykeneviksi tekemään yksimielisinä yhteistyötä (Ps. 133:1).

    • Näytä Israelille tarkalleen, minne sijoittaa Rautakupoli-torjuntaohjuksensa – ja kaikki muut puolustuskeinot, joita Israel tulevassa konfliktissa tarvitsee.

    • Lopuksi, me katsomme Sinun puoleesi tämän maan suojelemiseksi ja puolustamiseksi (Jes. 31:5).

  8. Puurimin valon rohkaisemina me lopetimme esirukoushetkemme rukoilemalla israelilaisten ja juutalaisten pelastumisen puolesta missä ikinä he asuvatkin. Keskipisteenä olivat Esterin kirjan jakeet, joissa mainittiin pelastuksen tulevan Israeliin jostakin muualta (Est. 4:13-14). Vaikka Ester todella teki, mitä Mordekai häneltä pyysi, kuitenkin Israelin lopullinen vapautus tuli Messias Jeshualta satoja vuosia myöhemmin. Meidän tätä rukoillessamme oli hyvin luonnollista rukoilla myös alijan – juutalaisten maanpakolaisuudesta paluun puolesta Israeliin – koska koko Israelin pelastuminen tapahtuu Israelin maassa (Hes. 36:24-28; Sak. 12:10).

    • Rukoilimme tapamme mukaan tietyjen juutalaisryhmien puolesta. Tässä on luettelo. Voit vapaasti lisätä siihen ryhmän, jonka Jumala laskee sydämellesi:

    • Messiaanisten juutalaisten pelastuksesta osattomat rakkaat

    • IDF:ssä palvelevat israelilaiset

    • yordim-israelilaiset eli maan ulkopuolella asuvat

    • EU:ssa olevat juutalaiset – varsinkin Amsterdamissa asuvat; myös Puolan ja Ruotsin juutalaiset

    • Britannian ja Kanadan juutalaiset sekä juutalaiset Etelä-Afrikassa, Uudessa Seelannissa sekä Australiassa.

    • Etiopialaiset – sekä täällä että yhä Etiopiassa olevat

    • Kaikki Iranin ja muissa arabi/muslimimaissa asuvat juutalaiset

    • Kalifornian juutalaiset erityisesti, mutta myös miljoonat Amerikassa asuvat juutalaiset

    • Jared Kushner ja hänen vaimonsa, Trumpin tytär

    • Avaa juutalaisten silmät suurin joukoin näkemään, että Sinä, Jeshua, olet se, josta profeetat ovat ennustaneet: Voi, voi, paetkaa pohjoisesta maasta, sanoo Herra! Sillä minä olen hajottanut teidät …Voi, Siion, pelastaudu, sinä, joka asut tytär Baabelin luona! Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä. Sillä katso, minä heilutan kättäni heitä vastaan, ja he joutuvat orjiensa saaliiksi. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut. Riemuitse ja iloitse, tytär Siion! Sillä minä tulen ja asun sinun keskelläsi, sanoo Herra. Sinä päivänä liittyy paljon pakanakansoja Herraan, ja he tulevat hänen kansaksensa, ja minä asun sinun keskelläsi, ja sinä tulet tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut sinun tykösi. Ja Herra ottaa Juudan perintöosaksensa pyhässä maassa ja valitsee vielä Jerusalemin. (Sak.2:6-12) Aamen!

Shabbat shalom ja siunaukset Siionista

IFI-tiimi