1. Tämän sapatin profetaalinen osuus on 2. Kuningasten kirjan luvussa 7:3-20. Se kertoo, miten Jumala käytti neljää spitaalista lyömään koko Syyrian armeijan. Tämä mielessämme ylistimme Kaikkivaltiasta Jumalaamme.

    • Ylistys Sinulle Herra, että käytät heikkoja ja hulluja saattamaan hämilleen viisaat ja voimakkaat (1. Kor. 1:27-29).

    • Kiitos Sinulle siitä, että Israel on 70-vuotias ja siitä, miten Sinä käytät tätä kansakuntaa Sinun kunniaksesi (Ps. 127:1).

    • Abba, Isä, on ihme, että Israel on säilynyt hengissä tähän saakka – ja me siunaamme Sinua siitä (Ps. 121:4).

    • Älä meille, Herra, älä meille anna kunniaa, mutta anna kunnia omalle nimellesi, sinä hyvä ja uskollinen! Miksi saisivat vieraat kansat sanoa: ´Missä on heidän jumalansa?´Meidän Jumalamme on taivaassa. Kaiken, mitä hän tahtoo, hän myös tekee.

      Ps. 115:1-3
    • Kiitos Sinulle, että valvot sanaasi ja täytät sen – Sinun tavallasi ja ajallasi, Sinun aikataulusi mukaan (Jer 1:12).

    • Me näemme maan kukkivan ja olevan hedelmällinen – Sinun lupaustesi mukaisesti (Jes. 27:6; Hes. 36:8).

    • Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat - Herra Sebaot on hänen nimensä: Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan. Näin sanoo Herra: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo HERRA.

      Jer. 31:35-37

      Aamen.

  2. Tänään Israelin ja Gazan välisen turva-aidan varrella on lisää joukkomielenosoituksia. Nämä ‘rauhanomaiset’ marssit ovat kaikkea muuta kuin niiden nimi antaa ymmärtää. Tänään Hamasin terroristijohtajat aikovat siirtää mielenilmaustelttansa lähemmäksi aitaa. Jumala on vastannut rukouksiin, koska mielenilmauksien osallistuneiden ja kuolleiden määrä on pienentynyt viimeisen kahden viikon aikana. Samalla kuitenkin osallistumaan pakotetut ovat pois joukosta. Tänään IDF, Israelin puolustusvoimat kohtaa todennäköisesti aikaisempia perjantaita tavoitteellisemman ryhmän Israelia vihaavia fanaattisia islamisteja.

    • Herra, käsittele demonista vihaa, jota ruokitaan niin monille Islamin uskon alla oleville. Rukoilemme, että käsittelet erityisesti Israelia ja juutalaisia kohtaan lietsottavaa vihaa, sekä myös todellista kirkkoa vastaan kohdistettua vihaa (Joh.8:32).

    • Pura päätös murtautua Israelin turva-aidan läpi.

    • Auta kaikkia Israelin nuoria sotilaita, jotka joutuvat tekemisiin näiden vihalla kyllästettyjen fanaatikkojen kanssa (Ps. 140:8).

    • Estä kaikki mielihyvä, joka tulee IDF:n harhauttamisesta turva-aidalla (Neh. 4:9).

    • Anna tarkan tiedustelutiedon vihollisen suunnitelmista mennä oikeille ihmisille oikeaan aikaan (Luuk. 12:3).

    • Kiitämme Sinua, että olet antanut Israelille tunnelien tunnistamislaitteita. Kiitämme myös askettäin tuhotuista tunneleista.

    • Suojele ja vahvista Gazan kaistan rajalla olevia kuntia (Aam. 9:14-15).

    • Kuulkaa HERRAN sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: ´Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.´

      Jer. 31:10
    • Murra kaikki Iranin ja Hamasin väliset siteet (Ps. 129:5).

  3. Tuo viimeinen rukous kiirehti meitä rukoilemaan Israelin ja Iranin välisen vastakkainasettelun johdosta Libanonissa ja Syyriassa. Iran uhkasi vastaiskulla, kun seitsemän iranilaista sotilasta kuoli Israelin tuhottua miehittämättömien tiedustelulennokkien tukikohdan Syyriassa. Säilyttääkseen kunniansa Iranin täytyy toteuttaa uhkauksensa. Million ja missä tämä uhkaus toteutetaan?

    • Abba, Isä, paljasta Israelille, jos Iran käyttää Hamasia harhauttamiseen etelässä, jotta se voi hyökätä pohjoisesta. Pysäytä kaikki iranilaisten toimet Sinun kansakuntaasi vastaan (Ps. 33:10-11).

    • Estä minkään Iranin kostotoimenpiteen onnistuminen (Ps. 35:8).

    • Pidä IDF:n johto ja sotilaat erityisen valppaina Israelin pohjoisilla rajoilla (Hab. 2:1).

    • Anna Israelille voimaa pitää kiinni määrittämistään punaisista linjoista: ei iranilaisia sotilastukikohtia Syyriaan (Jaak. 5:12).

    • Anna Israelille voimaa pitää kiinni määrittämistään punaisista linjoista: ei iranilaisia asetehtaita Libanoniin (Matt. 5:37).

    • Estä kaikkien israelilaisten sotilaiden ja siviilien kidnappausyritysten onnistuminen (Ps. 71:10-13).

    • Anna Israelin johdolle viisautta ja rohkeutta, kun sen täytyy antaa käsky ennaltaehkäisevän iskun tekemisestä (5. Moos 33:27).

    • Herra, välitä tarkkaa, käyttökelpoista tiedustelutietoa niille, jotka pystyvät sitä käyttämään (Joos 6:2-5).

  4. Israelia on siunattu täsmällisillä voitoilla kaduilla tapahtuvasta terrorismista. Vaikka sitä ajoittain tapahtuukin, useimmat israelilaiset ovat oppineet taistelemaan sitä vastaan olemalla valppaita, ennakoivia ja varuillaan. Emme halua, että tämä rauhallinen ajanjakso vie pois valppauttamme.

    • Luotamme, että Sinä suojelet meitä. Me pyydämme, että käytät kaikkia tarvittavia keinoja suojelemiseemme (Ps. 3:9; Snl. 21:31).

    • Kiitos Sinulle, että eilisen itsenäisyyspäivän juhlallisuudet menivät ilman terroristitekoja ja saivat olla siunauksena tälle maalle (Jes. 66:8-12).

    • Älä anna tänä viikonloppuna Israelin itsenäisyyspäivän vaatiman erityisvalppauden aiheuttaa väsymystä turvajoukkojen keskuudessa (Ps. 121:3-4).

    • Nopeuta ja elvytä kaikkia Israelin turvajoukkoja – missä - ja mitätahansa he vartioivatkin (Luuk. 2:8).

    • Israelilaiset alkavat pitää turvallisuutta itsestäänselvyytenä. Älä anna sen tuoda itsetyytyväisyyden henkeä heidän keskelleen.

    • Luonnollisen/maallisen ja hengellisen välillä on yhteys (1.Kor. 15:46). Rukoilimme sen vuoksi myös hengellistä tyytyväisyyttä Kristuksen ruumiille Israelissa (1. Piet. 4:7).

    • Vaikuta Kristuksen ruumiseen Israelissa, niin että se valvoisi ja rukoilisi jatkuvasti (Mark. 13:32-37)

    • Kiitos Sinulle, että käytät nykyajan ‘spitaalisia’ luomaan kauhua ja sekasortoa Israelin vihollisten keskellä (2. Kun 7:6-7).

  5. Rukoilimme 1. Tim. 2:1-3 pohjalta Israelin pääministeri Bibi Netanjahun puolesta.

    • Kiitämme hänestä ja hänen tekemästään työstä Sinun maasi johtamisessa (Jer. 3:15).

    • Voitele häntä niin kauan kuin Sinä pidät hänet virassa (Ps. 80:18).

    • Anna Bibin tietää, että Sinä olet valinnut ja varustanut hänet – Sinun kunniaasi varten (Hes. 36:32).

    • Ole hänen kilpensä (Ps. 3:4a).

    • Pehmennä hänen sydäntään hänen vanhetessaan, jotta sinun valvova silmäsi voi ohjata häntä (Ps. 32:8-9).

    • Anna hänen täyttää kaikki ne päivät, jotka sinä olet määrännyt hänelle Israelin johtajana (Dan. 2:21).

    • Bibin suorittaessa vielä tehtäväänsä, pyydämme, Isä, että paljastat meille, kenet Sinä olet valinnut hänen seuraajakseen, jotta voimme rukoilla jo nyt hänen puolestaan (Aam. 3:7).

    • Ilmoita tämä henkilö myös Bibille, jotta hän voi toimia mentorina tässä hyvin hyvin stressaavassa asemassa (4. Moos. 27:18, 22).

    • Ole vahvana muurina hänen avioliittonsa ja perheensä ympärillä.

    • Tuo koko Netanjahun perheväki Messias Jeshuan pelastavaan tuntemiseen (Hes. 36:33).

  6. Ikivanha humanismin henki on tartuttanut niin rabbinistisen judaismin kuin suurimman osan kristinuskoa. Ihmismielipiteet ovat voittaneet yksinkertaisen Jumalan sanan. Kuitenkin on vielä joitakin rabbeja ja - pastoreita – jotka rohkaisevat kuulijoitaan palaamaan koko Vanhaan testamentin [Tanach] lukemiseen – vastakohtana vain ensimmäisen viiden Mooseksen kirjan – Tooran – lukemiseen. [Kristinuskossa tämä tarkoittaa kutsua koko Raamatun lukemiseen pelkän Uuden testamentin sijaan.] Rukoilimme Kirjan kansalle palaamista Kirjaan.

    • Herra, koska olemme nyt taas Sinun maassasi, älköön siellä esiintykö Sinun Sanasi kuulemisen nälkää (Aam. 8:11).

    • Nosta rabbeja nykyistä enemmän painottamaan laumalleen Sinun koko Sanasi lukemisen merkitystä (Ps. 119:18).

    • Anna syvä nälkä siihen totuuteen, mitä Sinä todella olet puhunut (Joh. 17:17).

    • Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele, hän ei muuta mieltään. Hänkö ei tekisi, mitä sanoo? Hänkö ei pitäisi, mitä lupaa?

      4. Moos. 23:19
    • Saakoot monet juutalaiset laajentaa lukemistaan pitemmälle kuin pelkkä Toora – ja saakoot monet uudestisyntyneet uskovat palata uskonsa perusteisiin ja opiskella Mooseksen kirjoja, Tanachia (2. Tim. 3:16-17).

    • Vedä kaikkia niitä juutalaisia, jotka omistavat Uuden testamentin mutta jotka eivät ole sitä vielä avanneet, vedä heitä niin, että he voivat ymmärtää, että Jeshua on Israelin Luvattu Messias (Apt. 26:22-23).

    • Kiitos Sinulle siitä, että Netanjahu puheissaan on lainannut usein Sinun Sanaasi. Aseta samanlainen Sinun Sanasi käyttämisen henki kaikkiin Israelin edustajiin eri puolilla maailmaa (Jes. 55:11).

    • Muuta Tooran lukukappaleiden lukemisen seremoniallinen tapa totuuden julistamisesksi (Ps. 119:89)!

    • Revi humanismin henki sekä rabbinistisesta judaismista että kristinuskosta (Matt. 16:23).

  7. Israelin valtio on ‘ylösnoussut’ kuolleista 70 vuotta sitten. Kuitenkin valtaosa juutalaisista asuu yhä Israelin rajojen ulkopuolella. Raamattu kutsuu tätä ‘maanpakolaisuudeksi’ ja ‘pakkosiirtolaisuudeksi’. Niinpä rukoilimme alijan – juutalaisten paluumuuton puolesta maanpaosta Israeliin.

    • Monet maanpakolaisuudessa elävät juutalaiset juhlivat juuri Israelin 70-vuotispäivää. Olkoot nämä alkuperäisten maanpakolaisten sanat Babyloniassa poltinmerkittyinä heidän sydämiinsä ja mieliinsä: Kuinka voisimme laulaa HERRAN lauluja vieraalla maalla? Jerusalem, jos sinut unohdan, kadotkoon käteni voima! Tarttukoon kieleni kitalakeen, ellen sinua muista, ellen pidä ylimpänä ilonani sinua, Jerusalem! (Ps. 137:4-6)

    • Anna heille taivaallinen krapula, joka vaivaa heitä siihen saakka, kunnes he palaavat kotiin (Jer. 50:4-5).

    • Vaikka maassa on jättiläisiä – lähetä messiaanisille juutalaisille sama henki, joka oli Joosualla ja Kaalebilla (4. Moos 14:24). Rohkaise näitä Herran lunastamia palaamaan (Jes. 35:10; 51:11).

    • Aseta se henki yksinäisten sotilaiden sydämiin, jotta he hankkivat ja saavat Israelin kansalaisuuden.

    • Vedä samalla myös heidän muuta perhettään palaamaan kotiin (Jer. 3:14b).

    • Herra, avaa portit selälleen Etiopian ja Iranin juutalaisten paluuta varten (Jes. 62:10).

    • Voitele byrokratian rattaita, jotka usein estävät kansalaisuuden myöntämisen erilaisista taustoista tuleville juutalaisille.

    • Varusta Klitah-ministeriö [maahanmuuttoa sopeuttava ministeriö, joka auttaa juutalaisia asettumaan Israeliin heidän muuttonsa jälkeen] kaikella, mitä se tarvitsee maahan palaavien juutalaisten asuttamiseksi niin, ettei heidän tarvitse koskaan harkita Israelista lähtemistä.

    • Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväisiä: suurena joukkona he palajavat tänne. Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.

      Jer.31:8-9
  8. Rukoilimme myös, että kirkko tunnistaisi Jumalan antaman velvollisuuden auttaa Hänen kansaansa – tähän kuuluu myös auttaminen heitä alijan tekemisessä.

    • Näin ne [pakanakristityt] siis ovat päättäneet, ja ne ovatkin tämän heille [juutalaisille] velkaa. Jos kerran pakanuudesta kääntyneet ovat päässeet osallisiksi Jerusalemin pyhien [juutalaisten] hengellisistä aarteista, heillä on puolestaan velvollisuus auttaa näitä [juutalaisia] aineellisesti.

      Room 15:27
    • Herra välitä monille seurakunnille tuoretta näkyä siitä, että Siionin rakentaminen (Ps. 147:2) on aivan yhtä tärkeä Jeesuksen paluun nopeuttamisessa kuin lähetystyöntekijöiden lähettäminen mailman ääriin (Matt. 24:14).

    • [Rukoile, että maasi kirkot käsittäisivät tämän ja ottaisivat vastuunsa kantaa Jumalan kansaa takaisin kotiin (Jes. 49:22).]

  9. Rukoilimme lopuksi Yhdysvaltain suurlähetystön muuton puolesta, mikä tapahtuu vajaan kuukauden kuluttua - toukokuun 14. päivänä.

    • Herra, kiitos Sinulle, että Yhdysvaltain presidentti Trumpi tunnusti tosiasiat ja julisti, että Jerusalem on Israelin pääkaupunki, sen Kuninkaan - Messias Jeesuksen – kaupunki (Ps. 46:1-2; Matt. 5:35)

    • Kiitos Sinulle, että annoit hänelle rohkeutta todella antaa määräys suurlähetystön muuttamisesta.

    • Siunaamme Sinua, että käytät Trumpia ravistamaan asioita.

    • Herra, Sinä tiedät Israelin vihollisten suunnitelmat ja sen, mitä he yrittävät tehdä pysäyttääkseen tämän muuton. Paljasta nuo suunnitelmat ja tee tyhjäksi kaikki pahan neuvot (Jes. 37:34).

    • Lisäksi on monia maita, jotka joko ovat sitoutuneet tekemään saman [Guatemala] tai harkitsevat sitä [Honduras, Romania, Unkari] ja muutamia muita. Siunaa Sinä ja anna tämän rohkaista muita maita myös siirtämään niiden suurlähetystöt.

    • Anna tämän muuton tuoda kunniaa Sinulle. Se on vahvistus siitä, että olet valinnut tämän kaupungin omaksesi (Sak. 2:7-8).

    • Jumala pelastaa Siionin ja rakentaa Juudan kaupungit. Hänen kansansa saa asua siellä, se ottaa maan omakseen. Hänen palvelijoittensa jälkeläiset perivät sen, ja ne, jotka rakastavat hänen nimeään, saavat asua siellä.

      Ps. 69:36-37
    • [Rukoile, että sinun maasi lakkaa olemasta poliittisesti korrekti ja ryhtyy olemaan Raamatun mukainen ja sitoutuu siirtämään suurlähetystönsä Siioniin.]

Sapatin rauhaa ja kiitos, että seisot muurinaukossa Israelin ja meidän puolestamme.

IFI-tiimi

(Psalmi 128:5)